Yrityssaneeraus voi olla yrityksen pelastus
Tuomioistuimen vahvistama yrityssaneerausmenettey voi olla keino pelastaa elinkelpoinen yritys konkurssilta ja auttaa se esimerkiksi yllättävien ynpäristötekijöiden aiheuttamien paineiden ylitse.
Olemme toimineet useiden saneeraukseen hakeutuvan yrityksen asiamiehenä laatien yrityksen edustajien kanssa laatimamme tervehdyttämissuunnitelman pohjalta saneerausmenettelyn aloittamista koskevan hakemuksen käräjäoikeudelle.

Hakemuksemme ovat lähes poikkeuksetta johtaneet saneerausmenettelyn aloittamiseen.
Miten edetä
Saneerausohjelman aloittamisen pohdinta on usein ajankohtaista, kun tilanne on seuraava:
Rahat eivät riitä laskujen maksamiseen niiden erääntyessä, pankki ei enää myönnä lisää lainaa, vaan pyrkii hankkimaan entisillekin luotoillensa lisävakuuksia. Tavarantoimittajat saattavat kieltäytyä toimituksista siksi kunnes entiset laskut on maksettu. Pahimmassa tapauksessa joku velkoja, tavallisimmin verottaja tai vakuutusyhtiö päättää hakea yrityksen konkurssiin.
Yritys voi saada suojaa aggressiivisilta velkojilta yrityssaneerauksella. Saneerausmenettelyn aloittaminen merkitsee sitä, että yritys saa rauhoitusajan (8 - 10 kk) velkojensa maksamiselle. Menettelyn aikaiset velat on kuitenkin koko ajan kyettävä hoitamaan. Muita velkoja on ryhdyttävä maksamaan vasta saneerausohjelman valmistuttua.

Yrityssaneeraus on konkurssin parempi vaihtoehto.
Saneerauksen onnistumistodennäköisyys on sitä suurempi mitä aikaisemmin se aloitetaan. Joka tapauksessa yrityssaneeraushakemus on jätettävä ennen konkurssia. Yrityssaneeraukseen pääsee helpommin, mikäli suurimmat velkojat kannattavat tai peräti hakevat saneerausmenettelyä. Mikäli kuitenkin nämä vastustavat menettelyn aloittamista, on kyettävä osoittamaan syyt, jotka ovat johtaneet huonoon taloudelliseen asemaan sekä toimet jotka muuttaisivat suunnan. Tämä edellyttää, että saneeraushakemus on laadittu erityisellä huolella ja ammattitaitoisesti.
Saneerauksen kustannukset
Yritys pystyy yleensä rahoittamaan saneeraukseen hakeutumisen rauhoitusaikanaan muilta veloilta, ja lisäksi jopa toteuttamaan kipeästi kaivattuja korjausliikkeitä toimintaansa. Näin turvataan myös velkojien etuja. Lisäksi yrittäjä välttää konkurssin aiheuttamaa leimautumisen. Kyseessä on siis aito "win-win" -tilanne.
Saneerauksen aloittamisen jälkeen
Kysymys on oikeudellisin termein yrityksen elinkelpoisuudesta. Sillä, että yrityksellä on velkaa tai että sen omat pääomat on menetetty tai että yhtiö on ylivelkainen tai maksukyvytön ym. ei sinänsä ole kovin suurta merkitystä, vaikkakin saneerausta vastustavat tahot näihin seikkoihin mielellään vetoavat.
Mikäli käräjäoikeus päättää aloittaa saneerausmenettelyn, se määrää samalla selvittäjän. Selvittäjällä on menettelyssä keskeinen rooli. Selvittäjän tulee olla tasapuolinen, mutta käytännössä hän yleisesti edustanee enemmän velkojia. Selvittäjän ensimmäisenä tehtävänä on laatia saneerausohjelma. Siihen sisältyy toimenpideosa sekä maksuohjelma eli velkajärjestely. Maksuohjelma sisältää määräykset siitä, miten saneerausvelat on maksettava.
Saneerausvelkoja ovat kaikki ennen saneerausmenettelyn alkua syntyneet velat. Saneerausvelat jalkautuvat kolmeen pääryhmään: vakuusvelat, vakuudettomat velat ja viimesijaiset velat. Vakuusvelkaa on saneerausvelka, josta on annettu pantti. Vakuusvelan määrä on sama kuin pantin arvo saneerausmenettelyn alkamishetkellä vähennettynä rahaksimuuttokustannuksilla. Jos velkojalla on kiinteistökiinnityksiä yli käyvän arvon, vakuusvelkaa velkojalla on kuitenkin vain kiinteistön arvon verran. Vakuusvelkojen määrää ei voida menettelyssä alentaa. menettelyssä. Sen sijaan korkokustannuksia on mahdollisuus leikata. Myös vakuudettomia velkoja voidaan pienentää. Leikkaus voi olla yli 90 %. Edellytyksenä on kuitenkin että velkojat saavat enemmän kuin heidän jako-osuutensa olisi hypoteettisessa konkurssissa. Maksettavaksi jäävät saneerausvelat voivat olla korollisia tai korottomia. Mikäli tavallisia velkoja sovitellaan, viimesijaiset velat jäävät pääsääntöisesti täysin ilman suoritusta.
Päätösvalta saneerausohjelman vahvistamisesta on velkojilla. Velkojat äänestävät saneerausohjelman puolesta, sitä vastaan tai jättävät äänestämättä. äänet lasketaan euroissa ja äänestäjien pääluvun mukaan. Usein käy niin, että 20 % saneerausveloista riittää ohjelman vahvistamiseen.
Juuri se, että 20 % veloista riittää ohjelman vahvistamiseen merkitsee itse asiassa sitä, että hankalimmiltakin tuntuneilla tapauksilla on mahdollisuutensa. - Yrityssaneeraus voi siis tuoda todellista apua sitä hakeneelle. Mitä aiemmin toimiin ryhdytään, sen parempi.
Asianajotoimisto JuristitCom:lla on yrityssaneerauksista paljon kokemusta ja se käyttää apunaan kokeneita tilintarkastajia, mikä optimoi mahdollisuudet realistisen ja onnistuneen saneerausohjelman käyntiin saamiselle.